Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Trumpin valinta ja sen ymmärtäminen

Kuva
Minulla, kuten monilla muillakin, keskiviikon herätys oli vähintäänkin omituinen. Televisiossa nähty riidanhaastaja on valittu Yhdysvaltojen presidentiksi. Minulla on kymmeniä tuttuja ja kavereita Yhdysvalloista, eikä minun fb-seinäni (punavihreä ateistihomokupla) perusteella hänellä pitänyt olla mitään mahdollisuuksia virkaan. Trump on kampanjansa aikana jakanut ihmisiä ”meihin ja muihin” tehden todellisuutta mustavalkoisemmaksi ja helposti hahmotettavaksi. Nopeilta lääkkeiltä kuulostavat ”laittomat siirtolaiset pois maasta” ja ”pakotan Applen valmistamaan tuotteensa Yhdysvalloissa” uppoavat jostain syystä kuin häkä. Varsinaisia käytännöllisiä ratkaisuja hän ei ole esittänyt laisinkaan, ainoastaan   luetellut ongelmia ja vakuuttanut poistavansa ne. Argumentit kuulostavat suomalaisessa mediakentässä eläneelle täysin typeriltä ja perusteettomilta, eikä niiden perusteella ole mahdollista ymmärtää Trumpin suosiota. Oletin, että tässä täytyy olla jotain, mitä en näe. Kyselin vähä...

Tuotantokasvit ennen ja nyt

Kuva
Ihmiset olivat ilmeisesti alkujaan metsästäjiä ja keräilijöitä, joiden piti vaeltaa ruuan perässä. Lähi-Idässä noin  10 000 vuotta  sitten ensimmäiset ihmiset alkoivat asettua aloilleen ja ryhtyivät viljelemään nykyisten viljalajikkeiden esi-isiä, jotka muistuttavat enemmän heiniä kuin nykyisiä suurisiemenisiä viljoja. 10 000 vuotta on evoluution mittakaavassa hyvin lyhyt aika ja nykylajikkeet voidaan edelleen risteyttää villeillä sukulaisilla. Näitä ei kuitenkaan ole esimerkiksi Suomessa ollenkaan, eikä Euroopassa juurikaan. Secale on myös ohran ja vehnän suku. Kuva Wikimedia. Maissi on peräisin Etelä-Amerikasta, jossa sitä ollaan kasvatettu jo noin 10 000 vuoden ajan . Sen ulkomuoto on muuttunut valtavasti pienestä ja kovasta siemenvarresta nykyiseksi "pötköksi". Maissin esi-isällä oli vain muutamia siemeniä, jotka nekin olivat hyvin kovia. Jalostaminen on tuottanut nykyisen kaltaisen lajikkeen. Kuva Wikimedia. Porkkana oli alunpitäen vain hivenen makea ja muut...

Mitä eroa "perinteisellä jalostamisella" on GM-jalostukseen

Kuva
Kasveja jalostetaan perinteisesti ottamalla saman lajin kaksi lajiketta ja pölyttämällä toinen toisella. DNA:n sanelemat ominaisuudet sekoittuvat ja siemenistä kasvavilla kasveilla on vähän "äiti- ja isäkasvin" ominaisuuksia. Yleensä jalostuksella on jokin päämäärä, kuten esimerkiksi saada aikaan paremmin lakoontumista kestävä lajike. Tämä voidaan saada aikaan paksummalla ja lyhyemmällä korrella. Jalostajalla on esimerkiksi hyväsatoinen, mutta helposti lakoava ohra jalostettavana. Hänen täytyy etsiä haluttuja ominaisuuksia sisältävä lähisukulainen, joka ei välttämättä ole yhtä hyvänmakuinen tai hyväsatoinen lajike. Lajikkeet risteytetään ja jalostaja pyrkii löytämään mahdollisimman hyväsatoisen, mutta lyhyemmällä ja paksummalla korrella varustetun seuraavan sukupolven edustajan. Jalostus on oikeasti hieman mutkikkaampaa takaisinristeytyksineen ja sukupolvien seuraamisineen, mutta tämä yksinkertaistus riittänee tähän tarkoitukseen. Ohrassa on 26159 geeniä , joista vain...

Mitä geenit ovat ja voiko niitä syödä?

Kuva
Geenimuunnelluista (GM) kasveista, niitä myyvistä firmoista ja näiden kummankin haitoista löytyy valtavasti väärää tietoa. Yritän tässä saada oiottua niistä yleisimmät. Tästä ensimmäisestä ei ole paljoakaan iloa niille, jotka ovat olleet hereillä biologian tunneilla, mutta toivottavasti joku saa vastauksia kysymyksiinsä. Tämä käsittelee hyvin yleisluontoisesti sitä miten kasvin DNA ylipäätään toimii. Jokainen kasvi muodostuu soluista ja jokaisessa kasvissa on miljardeja soluja. Keskimääräinen kasvisolun halkaisija on noin 10- 100  μm (0,1-0,01 mm), eli nuppineulan pään kokoinen pallo kasvimassaa sisältää noin 500 - 500 000 yksittäi stä solua. Näistä jokaisessa on kasvin koko genomi.  Kasvisolun rakenne.  Kuva Wikimedia. Geenit kirjoitetaan DNA-molekyyleihin neljällä kirjaimella ja kolmen kirjaimen sanoilla. Kirjaimet ovat A, G, C ja T ja näistä voi muodostaa 64 erilaista kolmen kirjaimen yhdistelmää. Nämä yhdistelmät koodaavat kuitenkin vain 20 erilaista aminohap...

Ensimmäinen puoluekokoukseni

Kuva
Olin viikonloppuna elämäni ensimäisessä Vihreiden puoluekokouksessa Lahdessa. En ole ollut sen kummemmin muissakaan puoluekokouksissa, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Pelkäsin tapahtuman olevan taloyhtiön kokous potenssiin viisi, jossa jyrkät mielipiteet omaavat ihmiset kinastelevat ilman mitään mahdollisuutta kompromisseihin. Tunsin osallistujista etukäteen kolme ja olin keskustellut kourallisen kanssa FaceBookissa, mutta muuten olin täysin vieraassa seurassa. Junamatkalla viereisessä penkkiryhmässä istui mm t-paitaan ja pikkutakkiin pukeutunut pitkätukkainen partainen nuori mies, joka vastasi hienosti stereotypiaa vihreiden edustajasta. Kuulin puhetta jostain kokouksesta ja menin kysymään ovatko he kenties menossa Sibelius-talolle. Ensimmäiset uudet tuttavuudet tulivat jo tässä vaiheessa. Paikan päällä kävi selväksi, että pahimmat huoleni olivat täysin aiheettomia. Ihmiset olivat avoimia ja toivottivat uuden naaman tervetulleeksi. Kokouksen kulku alkupuheenvuorojen jälkeen ...

Uusien asioiden oppiminen harrastuksena

Kymmenen vuotta sitten Lordin voittaessa Euroviisut istuin hienoisessa hutikassa Herajärven rannalla Kolilla veljeni ja kahden ystäväni kanssa kuunnellen esitelmää lihan paistamisesta. Olimme kävelleet pitkän päivän ja nauttineet konjakkia, minun esitelmäni aihetta ja opetelleet maistelemaan sikareita, veljeni esitelmän kohdetta.  Idea oli yksinkertainen. Jokaisella oli ollut nelisen kuukautta aikaa opetella jokin uusi taito, jonka jälkeen taito piti esitellä muille. Aiheena sai olla mikä tahansa taito, jota ei osannut ja jonka mielellään oppisi. Minä valitsin konjakin juomisen, koska en ollut koskaan ymmärtänyt miksi tuota kammottavaa tulilientä pidettiin hienojen juhlien aterioiden huippukohtana. Kun päätimme aiheet 2006 alkuvuodesta, olin aloittanut uuden harrastuksen nollasta. Kuten usein tällaisten asioiden äärellä, tutustun aiheeseen ensin lukemalla. Kirjastosta löytyy aiheesta kuin aiheesta valtavasti opuksia, niin myös konjakista. Hain Alkosta joitakin juomia kokeeksi ja ...