Motivan opas vastuullisiin elintarvikehankintoihin

Päivitys: Lopussa käsittelen Motivan vastausta.


Maanantain valtuustokokouksessa oli odottamassa kirjekuorellinen elintarvikehankintoihin liittyvää opastusta itsensä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän allekirjoittamana. Mukana oli myös valmis pohja valtuustoaloitteen tekemiseen. Asiaa oli tietenkin paljon ja esimerkiksi lähiruuan suosimisessa olen aivan samaa mieltä. On kuitenkin pakko kiinnittää huomiota räikeään virheeseen suosituksissa. Alla on palautekirjeeni Motivalle ja jään odottamaan heidän vastaustaan siihen.

Haluan kerrata vielä omat motiivini: En vastusta luomua, minun puolestani on ihan sama mihin yksityinen ihminen hassaa rahansa. En kuitenkaan hyväksy, että veronmaksajien rahoilla ostetaan "hyviä aikeita" ja tyhjiä lupauksia. Luomuviljelijät hyötyisivät tästä tietenkin, mutta verovaroin toimivat laitosruokalat eivät ole oikea markkinointisuunta mielikuvamarkkinoinnille.

Laiskuuttani kopioin postiin loppuosan edellisestä blogauksestani luomumaidon järkevyydestä. Oppaassa pidettiin myös GM-vapautta itseisarvona ja hyvänä asiana ilman sen kummempaa perustelua. En voi sanoa olevani yllättynyt siitäkään.





Hei!

Olen Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja sain teidän oppaanne vastuullisiin elintarvikehankintoihin. Olen bio- ja elintarviketekniikan insinööri, enkä voi olla ihmettelemättä teidän positiivista suhtautumistanne luomuun ympäristövaikutusten suhteen. Luomu ei ole ympäristövaikutuksiltaan parempaa, päinvastoin. Saman tuotannon saamiseksi tarvitaan suurempi peltopinta-ala ja ympäristövaikutukset ovat perinteistä viljelyä suuremmat, kun katsotaan päästöjä / tuotettu tonni. Luomu ei ole tutkimusten valossa terveellisempää, turvallisempaa, paremman makuista, eikä ympäristöystävällisempää kuin perinteisesti tuotettu ravinto. Ainoa positiivinen puoli luomussa ovat vaatimukset eläinten kohtelun suhteen. Näitä vastaavia käytäntöjä kuitenkin noudattavat muutkin kuin luomutilat.    

Mihin luomuruuan suosio perustuu? Tieteen valossa hyötyjä ei ole, mutta haittoja löytyy tehottomuuden kautta. Aiemmin luomueläimiä lääkittiin vain homeopatialla ja yrteillä, mutta onneksi tuo eläinrääkkäykseen verrattava asia on viimeisen viiden vuoden aikana saatu poistettua ohjeistuksesta. (Homeopatia ei aikuisten oikeasti toimi ja toimivia yrttejä sanotaan lääkkeiksi). Luomuaate perustuu Rudolf Steinerin keksimään biodynaamiseen viljelyyn, jossa oli huomattavan paljon taikauskoon perustuvia säädöksiä. Esimerkkinä kuun kiertoon perustuva ajoittaminen ja marjojen uhraaminen sato-onnen saamiseksi. 
Luomun käyttämistä voisi verrata toimistoon, joka kieltäytyisi käyttämästä uutta tekniikkaa ja olisi valmis maksamaan enemmän käyttääkseen vanhoja menetelmiä. Ihminen voi ostaa itselleen hyvän mielen sijoittamalla uuteen kampaukseen, antamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai ostamalla luomua. Tuollaista hyvää mieltä ei voi kuitenkaan välittää laitoskeittiössä kaikille. Luomuvalinnan tehnyt päättäjä voi tietenkin taputtaa itseään selkään, kun on saanut ehkä tehtyä jotain hyvää. Esko Valtaojan sanoin "Luomu on hyvää tarkoittavien ihmisten väärä valinta".  

Mikä olisi oikeasti vihreä valinta kouluruuan muuttamiseen? Kaikkein helpoin vaihtoehto on lihan ja eläintuotteiden (myös maidon) vähentäminen. Lihan vähentäminen olisi ympäristölle parempaa eläinten metaani- ja hiilidioksidipäästöjen ja pienemmän peltopinta-alan tarpeen kautta. Kasvisruuan terveellisyydestä ollaan niin montaa mieltä, etten edes yritä kirjoittaa siitä mitään tyhjentävää ja yksiselitteistä. 

Mikko Muilu
Vihreä kunnanvaltuutettu
Bio- ja elintarviketekniikan insinööri, FM, opettaja


Tässä muutamia viitteitä. Samanlaisia tuloksia on kymmenissä tutkimuksissa, tässä vain periaatteet.

Luomun ja perinteisen viljelyn ympäristöystävällisyydestä:
http://www.cleanmetrics.com/pages/comparisonoftwelveorganicandconventionalfarmingsystems.pdf

Luomu tarvitsee suuremman peltopinta-alan: http://xa.yimg.com/kq/groups/18208928/1586534823/name/Does%2Borganic%2Bfarming%2Breduce%2Benvironmental%2Bimpacts%253F%2Be%2BA%2Bmeta-analysis%2Bof%2BEuropean%2Bresearch.pdf

Suomen Kuvalehden juttu, jonka pohjana ylläoleva artikkeli:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/luomuviljely-ei-ole-niin-ekologista-kuin-luullaan/



Päivitys:

Motiva vastasi sähköpostiini.

On aina kiva saada vastaus, vaikka vastauksessa vähän ohitettiinkin alkuperäisen kritiikkini kärki. Motiva toteaa, että lihan ja eläintuotteiden vähentäminen on ympäristöystävällisempää ja luomua sanotaan vastuullisemmaksi vaihtoehdoksi. Huomiotta jää mainintani siitä, että luomu on itseasiassa vähemmän ympäristöystävällistä ja vastauksessa korostetaan sen sijaan vastuullisuutta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millaista on keskustella kreationistin kanssa?

Vastaus Vesa Kelan evoluutiokolumniin

Symmetrinen ja asymmetrinen salaus